Huomioi ateriaa suunnitellessasi, että paistin tulee tekeytyä yrttiliemessä 4-5 tuntia. Voit esimerkiksi valmistaa viulun edellisenä päivänä ja jättää yön yli liemeen.
Ohje 6-8 henkilölle
noin 1,5 kg viulu / paisti (paahtopaisti tai sisäpaisti) peurasta tai hirvestä
Yrttiliemi
1 litra vettä
½ dl suolaa
1 keltainen sipuli
2 valkosipullinkynttä
½ rkl kokonaisia mustapippureita
1 tl katajanmarjoja
1 pieni rkl jokaista: kuivattua basilikaa, timjamia ja rosmariinia (voit käyttää myös tuoreita yrttejä, ota silloin vähän enemmän jokaista)
Punaviinikastike
1,5 dl tai enemmän lihalientä, ota talteen kaikki mikä tulee viulusta
1/2 kasvisliemikuutio
½ dl punaviiniä
1 rkl mustaherukkahyytelöä
noin 1 dl kermaa
2 rkl voita ja 1 rkl jauhoja suurustamiseen
pippuria
suolaa
Valmistus
Liha
Laita uuni lämpenemään 125 asteeseen. Puhdista lihasta ylimääräiset kalvot ja rasva. Hiero viulun pintaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.
Ruskista viulun pinta kuumassa padassa tai paistinpannussa voi-öljyseoksessa. Laita liha uunivuokaan. Laita paistimittari viulun paksuimpaan kohtaan. Paista liha uunissa. Liha on valmista kun lämpömittari näyttää 56 astetta ja liha on vaaleanpunaista.
Yrttiliemi
Kiehauta vesi. Kuori ja lohko sipuli. Murskaa valkosipuli, katajanmarjat ja mustapippuri morttelissa. Lisää kaikki liemen aineet kiehuvaan veteen ja keitä 5-10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Laita paistettu liha kulhoon ja kaada liemi sen päälle niin, että liha peittyy. Anna tekeytyä liemessä vähintään 4-5 tuntia.
Nosta liha liemestä, kiedo alumiinifolioon ja anna olla jääkaapissa tarjoiluun asti. Voit jättää pintaan hieman mausteita ja sipulia koristeeksi.
Punaviinikastike
Sulata 2 rkl voita padassa. Kun voi alkaa ruskistua, sekoita nopeasti joukkoon jauhot. Lisää lihaliemi koko ajan sekoittaen, kiehauta ja sekoita koko ajan kunnes kastike on tasaista.
Lisää liemikuutio, hyytelö ja punaviini. Keitä miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Lisää kermaa maun mukaan ja kiehauta nopeasti ennen tarjoilua.
Viinisuositus
Symington Altano Organic - Portugal Tummasävytteinen ja hillomaisen mehevä portugalilainen punaviini taipuu kauniisti yrttiliemessä tekeytyneen peuran viulun kanssa. Tämä laatupunaviini on saanut Viinilehdeltä täydet viisi tähteä ja sitä kuvaillaan hinta-laatusuhteeltaan löydöksi! https://www.alko.fi/tuotteet/437777/Symington-Altano-Organic-2020/